Kana

Tänään kävelin koulusta kotiin ja kappas...vastaan käveli kana. Hetken aikaa hirnuin itekseni kunnes tajusin ottaa repusta aseen ja ampua sitä kohti. Sain siitä ihan maukkaan kuvan joka näkyy tekstin alla.

Koulussa allekirjotin kiskurihintaisen vuokrasopimuksen ja samalla sain tietää, että "keväämmällä" meille järjestetään kanoottiretki jonnekin sekä jotain muuta urheilullista ohjelmaa. Huomenna meen tsekkaamaan läheisen koripallokentän ja ostan varmaan koriksen, koska tuun muuten hulluks jos vaan istun täällä hikisenä ja syön sipsejä ja pizzaa.

Äsken juotiin outoa Betlehemiläistä viiniä kanelin kanssa, jota meijän uus asukas kreikkalais-israelilainen mallipoika toi kotoa. Tää kaveri näyttää kasvoista ihan normaalilta, mutta vartalo on jostain keskitysleiriltä. Koitan ujuttaa sen aamupalaan majoneesia, että se alkais muistuttamaan enemmän elävää henkilöä.

Saatiin myös tietää että liettualaiset muuttavat johonkin toiseen asuntoon, mikä tarkoittaa vähemmän meteliä mutta myös vähemmän bileitä. Mutta toisaalta voidaan mennä sitten niiden kämppään bilettämään ja "levätä" kotona. Noi molemmat on nyt alkanu vähän niinku "seukkaamaan" paikallisen kanssa..en ihan ymmärrä, mutta se ei ole mun asia.

Pitää alkaa suunnitella jo kenkäprojektia, koska torstaina pitää esittää ensimmäiset sketchit ja ideat opelle. Se opettaja on ihan sekopää tai oikeastaan "creative" ja yrittää tehdä meistä samanlaisia, mutta se on älyttömän hyvä opetamaan. Meijän suomen koulun opettajat vaikuttavat lähinnä ujoilta piipittäjiltä tähän kaveriin verrattuna, mutta Suomessa voi sentään heittää vessapaperit pönttöön.

Olympialaiset ja outoja kirjaimia

Olympialaiset on alkanu, mutta eipä niitä ehdi täällä hirveästi katella, kun on niin paljon muuta hässäkkää koko ajan. Ainoo mitä ehtii välillä kattoa on lätkä, ja huomenna aamuyöllä tulee perinteinen Suomi-ruotsi matsi, mutta en jaksa herätä niin aikasin.

Meillä on pari tosi isoa projektia alkamassa, esim. CAMPER:ille pitää tehä kolme a3 julistetta, kaksi postikorttia ja suunnitella yhden kengän kenkälaatikko. Toinen isompi projekti on video/animaatio, joka pitää tehdä aiheesta "Nicosia Dearest". Projekti on osa isompaa mainoskampanjaa, jolla pyritään saamaan ihmisiä "rakastamaan" tätä kaupunkia. Minusta kampanja on aivan susi, koska tämä kaupunki on yksi rumimmista kaupungeista missä olen käynyt.

Onneksi ensi viikonloppuna on ehkä matka johonkin toiseen kaupunkiin, mutta jos ei ole niin vuokraamme varmaan auton ja ajamme johonkin. Täällä on vaan hieman haasteellista ajaa, kun ratti on väärällä puolella ja kaistat väärinpäin, mutta eiköhän siihen totu pienellä harjottelulla.

Meillä on tossa ihan vieressä leipomo, josta käydään hakemassa leipää, nameja ja muita kakkaroita. Leipä on ehkä parasta täällä, mutta välillä toivon että jotain löytyisi reissumiessäkki. Kaupoissa on muutakin kummallista, esim. Valion Edamia ja jotain Oltermannin tapasta sekä jotain Valion mökkimaitoa.

Meillä on alkanu kreikan alkeet ja aakkosten opettelu. Osaan jo sanoa kiitos, heippa ja ankanpoikanen. Tavoitteena on että ennen kuin lähden niin pystyn lukemaan yhden sivun tekstiä ja osittain ymmärtämään sen.

γειά σας

Aurinkoa ja karnevaaleja

Me löydettiin viime viikolla uusi door, josta pääsee katolle. Samalla löytyi ehkä maailman isoin pehmolelunalle, joka oli pimeessä tosi pelottava. Perjantaina syötiin ja otettiin aurinkoa on the roof ja illalla mentiin Scaraveo nimiseen baariin. Lauantaista ei sitten tullut yhtään mitään, mutta sunnuntaina herättiin heti in the morning ja ajateltiin ottaa reipas kävely toiselle koululle, josta lähti kaksi opiskelijabussia kohti Limassolia. Reipas kävely kesti puoli tuntia ja sen jälkeen oli suhteellisen hikinen tunnelma. Bussimatka menikin lähinnä kuivatellessa. Meille jaettiin matkalla asusteita karnevaaliparaatia varten, mutta en oikein voinut pitää niitä kun oli pakko kuvata koko ajan.

Paraati oli hieno ja tuli nice photos, mutta laitan kuvia myöhemmin. Paraatin jälkeen mentiin jonkin linnan lähelle, jossa oli dj ja muuta happeninkia. Siellä tavattiin muutama suomalainen, ungarilainen, costaricalainen, espanjalainen, slovakialainen yms. Oli tosi weird yrittää puhua suomea "livenä", koska oli jo tottunut puhumaan pelkästään englantia kaikille. Illan edetessä jatkettiin rantabileisiin ja lopulta päästiin kotiin joskus kahden aikaan yöllä.

Tänään on Clean Monday ja ihmiset menee ulos piknikille..kait..eikä kukaan syö lihaa. Ajattelin syödä kalapuikkoja, jos se on laillista tai sitten syön niitä salaa. Annoin myös meijän kulkukissakaverille vähän pihviä tän päivän kunniaks. Tänään on myös Ausran synttärit ja ajateltiin ehkä mennä johonkin syömään, mutta me mietitään sitä sit kun noi liettualaiset herää.

Tässä on meijän parvekeasukki Shihi ja sääennuste:

6.2.-10.2.

Kämppiksinä on nyt kaks liettualaista ja virolainen pari, ja tossa ulkopuolella on musta kulkukissa, jota aina välillä vahingossa syötetään. Liettualaiset on kovia ottamaan mukia. Olut ei ole täällä kovinkaan halpaa niinkuin ei mikään muukaan, mutta me yritetään parhaamme mukaan säästellä kaikessa mahdollisessa. Lämmityksessäkin pitää säästää, vaikka nyt “talvella” yöt ovat kylmiä ja nämä idiootit ovat rakentaneet kaikki talot kivestä. Tässä asunnossa oli viime vuonna kuulemma ollut suomalaisia, jotka olivat pitäneet lämmitystä paljon päällä ja postista pullahti 1500€ sähkölasku.

Koulu on alkanu sekavissa merkeissä, mutta eiköhän tähän totu muutamassa viikossa. Ongelmana täällä on sekin, ettei täällä voi urheilla oikeen missään. Täällä ei ole kuntosaleja, urheiluhalleja, lenkkipolkuja tai oikeestaan mitään paikkaa missä vois urheilla paitsi oma huone. Ehkä ostan lenkkikengät ja meen juoksentelemaan tonne liikenteen sekaan, mutta ihmetyttää että ihmiset voivat olla näin luikkuja vaikka kukaan ei urheile. Outoo.

2.2.2010 – 4.2.2010

Tänä aikana hoidettiin koulun paperiasiat kuntoon. Sain koululta oman henkilökortin. Rekisteröidyn kursseille, joita en uskonut saavani ottaa. Ei kursseille varmaan oteta ketä tahansa, koska jouduin mennä esittelemään töitäni Fine Arts – puolen pomolle, joka suositteli minut kursseille. Kursseja minulla on kuusi, joista tulee yhteensä 26 opintopistettä.

• Graphic and Advertising Design 2
• Animation
• Computer Art 2
• Photography
• Multimedia
• Introducion to Greek Language

Siivooja kävi kahtena päivänä putsaamassa edellisten asukkaiden sotkut. Talon emäntä, avain-mamman tytär, kävi neuvomassa miten vessanpönttöä ja suihkua käytetään ja kuinka saadaan televisio päälle. Keittiössä hän kertoi kuinka käyttää mikroa sekä osoitti sormellaan tiskiallasta ja sanoi:

-Wen you kuk…mmm…dount put your foot in teer.

-Foot?

-Yes.

(hiljaisuus)

-You nou…makarooonii, spageeettii…

-Aaa…food.

Mistä sitä tietää vaikka jotkut tekisi ruokaa jalka tiskialtaassa. Kotona on nyt siistiä ja toimivaa muutamaa (8) lamppua lukuun ottamatta, mutta nettiä ei ole vieläkään eikä kämppiksiä, mutta ehkä viikonloppuna.

Nicosiasta sen verran, että täällä kaikilla on oma auto eikä oikeastaan kukaan liiku kävelemällä tai pyörällä paitsi kiinalaiset, jotka jäävät aika ajoin autojen alle. Kadut ovat pääasiassa autoille varattuja eikä jalkakäyviä tai jalankulkijoita paljoa arvosteta. Tähän mennessä olen vain kävellyt, koska välimatkat täällä kaupungissa lyhyet ja koulullekin on vain kymmenen minuutin kävelymatka, mutta enköhän kohta mene bussilla, kunhan saan selville meneekö niitä useammin kuin kerran päivässä.

1.2.2010

Herään jännitykseen. Onko kaikki pakattu? Mitä? Tippuuko lentokone?

Saana saattaa minut lentokentälle ja avaa takakontin. Hieromme viimeiset jäähyväiskyyneleet toisiemme lämpimiä poskia vasten. On alkamassa pisin kevät koskaan.

Hyvästelyjen jälkeen heitän reput selkään ja raahaudun check-in tiskille. Rinkka siirretään erikoistavarahihnalle ja ”elektroniikkareppu” tulee käsimatkatavaraksi. Repussa on omppukone, ulkoinen kovalevy, kamera, salama, piirtopöytä, iPod, kahdet kuulokkeet, hiiri, muovipussillinen piuhoja ja latureita sekä kirja.

Erittelen turvatarkastushihnalle laitteet ja otan pois päällysvaatteet sekä vyön. Metallinpaljastimen toisella puolella naispuoleinen tarkastaja hymyilee, hymyilen takaisin. Hän ei kuitenkaan hymyillyt minulle vaan avoimelle sepalukselleni. Vedän tallin oven kiinni ja alan survomaan läpivalaisusta tulleita laitteitani hirveällä raivolla reppuun. Lopulta puskee hiki päälle ja on parasta jatkaa matkaa.

Lentokone on yllättävän pieni, mutta ei ihme sillä onhan Prahaan vain vähän reilu kaksi tuntia matkaa. Siellä aion vaihtaa Czech Airlinesiin, jolla suhahdan Larnacan kentälle. Syön ”lentokonesämpylän”, joka maistuu aina samalta – olipa sisällä sitten ihan mitä tahansa. Jostain syystä lentokoneruoat alkavat aina pierettämään, mutta onneksi kone on aika tyhjä ja satun olemaan taimmainen, joten ilmatila on hallussani.

Lentomme on myöhässä ja kapteeni välittää pahoittelunsa. Minulle saattaa tulla hieman kiire, koska jatkolentoni lähtee 11.30 ja laskeudumme noin 11.05. Koneesta päästyäni ryntään eteenpäin kohti toista terminaalia, josta jatkolentoni lähtee. En kyllä tiedä missä se toinen terminaali on, joten kysyn virkailijalta. Sössötän jotain suu vaahdossa ja toivon parasta. Toivoin turhaan, koska nyt olen vastaanottamassa matkatavaroita Nairobista. Juoksen viereisen kioskin myyjän luokse, joka piirtää hirsipuuta muistioonsa. Hän neuvoo minulle oikean reitin ja otan pitkiä askeleita kohti Terminaali 1:stä.

Hikisen hiihtämisen jälkeen joudun turvatarkastusjonossa taas purkamaan reppuni ja riisuutumaan puolalasti. Kun tarkastajat ovat hipelöineet tavaroitani tarpeeksi, he päästävät minut taas ahtaamaan reppuani ja istumaan odotustilaan. Se on täynnä yllättävän isoja ihmisiä. Tunnen itseni kääpiöksi Kyproksella ennen kuin edes olen siellä. Samassa pitkä musta mies kääntyy ympäri ja selässä vilahtaa teksti ”Eiffeltowers”. Pohdin mielessäni harrastaako joukkue koripalloa vai kuviokelluntaa, ja kuka voi tosissaan harrastaa kuviokelluntaa?

Lentokoneessa isot miehet pistetään ahtaalle, ja koko matka onkin heidän osaltaan pelkkää pyörimistä. Itse istun siiven kohdalla ja tutkin kuinka yksi peltipala ehkä hieman lepattaa lähellä moottoria. Alan miettimään mitä pitäisi tehdä jos se irtoaa, mutta päädyn lopulta uskomaan siihen, että se pysyy kiinni ja koitan keksiä muuta ajateltavaa. Syön kana-riisi aterian ja nukahdan.

Herään ihmeelliseen mölinään ja maiskutteluun. Kaksi luultavasti kreikkalaista vanhempaa herraa seisoskelee koneen käytävällä maistelemassa eri viinejä ja viskejä ystäviensä kanssa. Porukka pitää hirveätä älämölöä ja eräs koripalloilija näyttää hieman hermostuneelta. Hän kuitenkin kaivaa laukustaan läppärin ja alkaa katsoa koripallopeliä DVD:ltä. En ole koskaan katsonut urheilua tietokoneelta enkä oikeastaan seuraa muutenkaan sitä kuin satunnaisesti.

Laskeuduttuamme laitan takin päälle, kaulahuivin kaulaan ja pipon päähän. Kukaan muu ei laita takkia päälle eikä pipoa päähän ja vain yhdellä on kaulahuivi. Astun ulos koneesta ja nenääni kantautuu suolaisen meren sekä vastaleikatun nurmikon tuoksu. On aika ottaa pipo pois päästä.

Otan rinkan laukkuhihnalta ja suuntaan kohti Airport Shuttle –myyntipistettä. Viisissäkymmenissä oleva mies kysyy mistä päin olen. ”Heiheimitakulu” . Ei helvetti, tästäkö se alkaa. Tyydyn vain pikaisesti ostamaan bussilipun siinä toivossa ettei minulle tyrkytetä puisia vasikan kiveksiä tai muuta rihkamaa.

Kyytini Nicosiaan lähtee puolen tunnin päästä, joten istun penkille odottamaan. Lipunmyyjä tulee viereeni ja alkaa jutella kanssani maailman menosta ja Kyproksesta ja siitä että minun kannattaa mennä taksilla päätepysäkiltä asunnolleni. Olen valppaana, sillä tiedän että keskustelu saattaa olla pelkkää hämäystä ja pian kulman takaa voi juosta joku pieni musta mies pesäpallomailan kanssa ja pölliä kaikki kamani.

Pientä mustaa miestä ei näkynyt ja bussimatkakin on jo lopuillaan. Pääteasema näyttää auringon laskettua lähinnä autoromuttamolta ja sykkeeni alkaa nousta. Astun ulos bussista ja edessäni on pressukankaasta kyhätty maja, jossa istuu eläkeikäinen pappa ja muslimi. Pappa huutaa jotain ja moottorit käynnistyvät. Pressumajan oikealla puolella hyrrää rykelmä mustia takseja. Kanssamatkustajat hyppäävät kiiltävien mersujen kyytiin, joten päätän tehdä samoin. Valitsen taksikseni auton, joka on pysäköity hylätyn kenkäparin ja roskapussiläjän väliin.

”Kaimakli” rääkäisen kuskille. ” ∑Œ∏∆?” kysyy kuljettaja hämmentyneenä. Vedän hieman happea ja selvitämme kuskin kanssa osoitteeeni navigaattorista. Juttelemme matkalla Nicosiasta ja hän vakuuttaa, että kaupunki on turvallinen, vaikka ei siltä ehkä heti näytäkään. Sitten hän imoittaa, että perii minulta kaksinkertaisen hinnan, koska olen Suomesta. Seuraa ikävä hiljaisuus. Lopulta hän virnistää ja yritän näyttää helpottuneelta ja ymmärtäväni vitsin. Olipa hauskaa.

Saavumme tielle, jossa asuntoni pitäisi olla. Olen saanut aikaisemmin tiedon, että talon numero on 14 ja siellä on joku odottamassa minua, jotta saan avaimeni. Olemme talojen 11 ja 8 välissä, koska muissa taloissa ei ole numeroita. Taksikuski yrittää etsiä taloa tuloksetta. Hän ajaa minut kohdalle, josta on juuri purettu talo ja ilmoittaa, että tuossa sen pitäisi olla. Katson häntä ehkä hieman kummallisesti, koska hän ilmoittaa saman tien, että vie minut koululleni ja joku saa sieltä järjestää minut asunnolleni, jos sitä enää on.

Ajamme hetken aikaa ja saavumme koulun eteen. Koulun portaat ovat täynnä porukkaa ja tunnen katseet selässäni. Nostan rinkan autosta. RÄTS! Olkahihna hajosi. Lasken reput maahan ja kuski tulee hakemaan rahojaan. ”Ten jurous please.” Sain kuulemma opiskelija-alennusta, koska mittarin mukaan hinta olisi ollut 12 euroa. Ojennan miehelle kympin ja heitän rinkan selkään. RÄTS! Siinä meni toinenkin olkahihna. McKinley on näköjään laatumerkki. Sen pidempään ihmettelemättä heitän epämääräisen hihnapesäkkeen selkääni, toisen repun olalleni ja kiipeän portaat ylös muiden oppilaiden kummastellessa toimintaani.

Etsin ensimmäisen koulun työntekijän, joka sattuu olemaan koulun rehtori, ja ilmoitan etsiväni Erasmus-koordinaattoria Maria Anastasiouta. Minut ohjataan huoneeseen, jossa kaksi tyttöä väkertää vektorigrafiikkaa. Rehtori puhuu hetken aikaa salakieltä tyttöjen kanssa ja sitten toinen heistä soittaa Marialle. Toinen tyttö pyytää minua istumaan alas ja syömään keksin. Keksi alkaa heti pierettämään, mutta en ehdi keskittyä siihen, sillä toinen tyttö ojentaa puhelimen minulle. Puhun hetken aikaa Marian kanssa, joka ilmoittaa tulevansa takaisin koululle ja heittävänsä minut asunnolle. Menen odottamaan häntä johonkin luokkaan ja alan tutkia rikkinäistä kapsäkkiäni.

Maria ilmestyy kuin tyhjästä ja ottaa reppuni olallensa ja harppoo kohti autoa. Hieman saumoista kukkiva ”valkoinen” Mazda on pysäköity siihen missä taksi viimeksi oli. Riuhtaisen rinkan auton takakonttiin ja hyppään pelkääjän paikalle. Aluksi ihmettelen miksi auton kaikki ikkunat ovat auki, mutta pian minulle valkenee Marian selittäessä, että hänen vauvalle kävi autossa ”accident”. Auto löyhkää niin kuvottavalle, että silmäkuoppia polttelee ja nenäkarvat sulavat.

Ajamme samaa reittiä asunnolle kuin taksikin, mutta emme pysähdy ”poistetun” talon kohdalle vaan ajamme kadun toiseen päähän ja pysähdymme. Maria ihmettelee miksei kukaan ole kotona, koska hänelläkään ei ole avaimia. Minä taas ihmettelen, kuinka melkein uusi rinkka voi hajota noin. Menemme salareittiä talon takaa sisälle ja koitamme etsiä katkaisijoita. Ilmeisesti kaikki eteisen, portaikon ja olohuoneen valot ovat palaneet, koska mistään katkaisimesta ei tapahdu mitään. Keittiössä syttyy muutama valo ja vien kamani sinne. Maria lähtee ja jään odottamaan talon omistajaa tuomaan avaimet.

Vartin kuluttua hahmo ilmestyy pimeästä verhon takaa ja meinaan saada slaagin. Hieman pyylevä nainen alkaa kilisytellä avaimiaan ja selitellä jotain aristoteles pappados kelos kikkes juttuja. Pyydän häntä vaihtamaan kielen, mutta kryptiset äänteen vain jatkuvat, joten annan olla. Hän avaa kaikkien huoneiden ovet ja antaa minun valita oman huoneeni. Otan sen mikä on lämpimin eikä niin ruma kuin muut. Mamma ojentaa avaimet ja häipyy yhtä nopeasti kuin tulikin. Isken lämmittimet täysille ja heittäydyn sängylle.